Mikko Vainonen ja Janne Juutinen 18-vuotiaiden MM-kisoihin / 22.4. Suomi neljäs - HIFK Fan Club

Mikko Vainonen ja Janne Juutinen 18-vuotiaiden MM-kisoihin / 22.4. Suomi neljäs

12.04.2012 09:59

Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Jussi Tapola valitsi kaksi HIFK-pelaajaa tänään Tshekissä alkaviin MM-kilpailuihin. Eilen 18 vuotta täyttänyt puolustaja Mikko Vainonen pelasi kahdeksan ottelua SM-liigan runkosarjassa ja 38 ottelua Nuorten SM-liigassa juhlien pari viikkoa sitten nuorten Suomen mestaruutta. Helmikuussa 18 vuotta täyttänyt hyökkääjä Janne Juutinen on Vainosen tavoin HIFK:n oma kasvatti. Hän ei ole vielä pelannut SM-liigassa.

Suomi aloittaa turnauksen tänään Yhdysvaltoja vastaan ja saa ylihuomenna vastaansa Kanadan. Maanantaina Suomi pelaa Tanskaa vastaan ja alkulohkon päätösottelussa tiistaina joukkue kohtaa isäntämaan Tshekin. Maailmanmestaruus ratkeaa 22.4.

17.4. Suomi puolivälieriin

Suomi hävisi avausottelunsa, mutta voitti kolme seuraavaa ja sijoittui lohkossaan toiseksi. Joukkue kohtaa torstaina puolivälieräottelussa oman lohkonsa kolmanneksi sijoittuneen Saksan.

19.4. Suomi välieriin

Suomi murskasi puolivälierissä Saksan maalein 8-0 ja kohtaa huomenna pelattavassa välieräottelussa puhtaalla pelillä lohkonsa voittaneen ja siksi suoraan välieriin päässeen Ruotsin.

20.4. Suomi pronssiotteluun

Suomi pelaa sunnuntaina pronssimitaleista hävittyään välierissä Ruotsille maalein 7-3. Ottelu oli kahden erän jälkeen tasatilanteessa 3-3, mutta Ruotsi vei viimeisen erän 4-0. Pronssiottelussa Suomi saa vastaansa Kanadan, joka hävisi Yhdysvalloille välierissä maalein 2-1.

12.4.Suomi-USA0-4 ja. (0-0, 0-0, 0-4)
14.4.Kanada-Suomi2-4 ja. (1-0, 1-3, 0-1)
16.4.Suomi-Tanska5-1 ja. (1-0, 2-1, 3-0)
17.4.Tshekki-Suomi2-6 ja. (0-2, 1-1, 1-3)
.....
19.4.Suomi-Saksa8-0 ja. (2-0, 4-0, 2-0)
20.4.Ruotsi-Suomi7-3 ja. (1-1, 2-2, 4-0)
22.4.Suomi-Kanada4-5 ja. (0-2, 3-2, 1-0, 0-1)
Suomi sijoittui neljänneksi.

Turnauksen viralliset sivut

Mikko Vainonen on Suomen maajoukkueen kapteeni.
Copyright © Samuli Seila. Kuvien käyttö ilman lupaa ehdottomasti kielletty.

(3745)

Miesten käsipallo

HIFK - Dicken

15.12.2017 klo 19:00
Urheilutalo

Jääkiekko

JYP - HIFK

29.12.2017 klo 14:00
» Lisätiedot
Joulukuu 2017
Ma Ti Ke To Pe La Su
1 2 3
4 5 6 7 8 9 10
11 12 13 14 15 16 17
18 19 20 21 22 23 24
25 26 27 28 29 30 31
Copyright © hifkfans.com - Logot Copyright © HIFK - Valokuvat Copyright © Marko Hannula, Samuli Seila & HIFK Fan Club Ulkoasu & Tekninen toteutus: Samuli Seila & HIFK Fan Club - Tuotanto: HIFK Fan Club