Sopimuksia (päivitetty 6.5.) - HIFK Fan Club

Sopimuksia (päivitetty 6.5.)

03.05.2012 19:35

HIFK julkisti perinteisellä kauden päätösristeilyllä tukun pelaajasopimuksia. Joukkueeseen liittyi seitsemän uutta pelaajaa organisaation ulkopuolelta. Lisäksi julkistettiin jatkosopimuksia ja sopimuksia omien junioreiden kanssa.

Maalivahdit Ortio, Norja ja Husso

21-vuotias Joni Ortio on luonut uransa Turun Palloseuran kuuluisassa maalivahtikoulussa. Nuoresta iästään huolimatta hän on voittanut jo alle 18-vuotiaiden MM-pronssia ja miesten Suomen mestaruuden, sekä nuorten SM-hopeaa.

Calgary Flames varasi 18-vuotiaan maalivahdin vuonna 2009 ja hän siirtyi Flamesin organisaatioon viime vuoden maaliskuussa kolmen vuoden sopimuksella, mutta palasi kotiin ja vajaan vuoden kuluttua. Ortio pelasi TPS:ssa 14. runkosarjan ottelussa torjuntaprosentilla 90,88 ja puolitoista pudotuspeliä torjuntaprosentilla 94,64.

Mika Norja siirtyi HIFK:hon viime syyskuussa Juuso Riksmanin loukkaannuttua ja esiintyi vakuuttavasti. Mies pelasi seitsemän ottelua torjuntaprosentilla 94,44 joista hävisi vain yhden.

Kaksikkoa tukee 17-vuotias HIFK-kasvatti Ville Husso, joka allekirjoitti nelivuotisen sopimuksen joukkueen kanssa. Nuori maalivahti oli isossa roolissa, kun HIFK:n A-nuoret voittivat Suomen mestaruuden viime keväänä. Lisäksi hän on voittanut C-junioreissa hopeaa ja pronssia.

Ville Varakas, Roope Talaja ja Joakim Eriksson Bluesista

HIFK:n oma kasvatti, puolustaja Ville Varakas palaa seuraan seitsemän vuoden tauon jälkeen. Melko pienikokoinen, mutta kovaa taklaava Varakas lähti nuorena hakemaan vastuuta aina Tshekistä asti ja tutuiksi tulivat myös Lahti, Vaasa, Kuopio ja Espoo, jossa vierähti viimeiset kaksi kautta. Bluesissa Varakkaasta kehittyi peruspakista luotettava pelintekijä. Toissa kaudella hän voitti joukkueensa syöttöpörssin ja viime kaudella oli toinen.

Kuopiossa syntynyt ja Järvenpään kautta pääkaupunkiseudulle siirtynyt elokuussa 24 vuotta täyttävä Roope Talaja kävi HIFK:ssa kaudella 2009-10 pelaamassa kaksi ottelua, mutta teki todellisen läpimurtonsa viime kaudella Espoo Bluesin riveissä. Talaja teki 58 runkosarjaottelussa 18 maalia ollen joukkueensa paras maalintekijä. Hyökkääjää luonnehditaan taistelijaksi, joka ei koskaan anna periksi.

Joakim Eriksson on kotikaupunkinsa seuran Södertälje SK:n kasvatti ja on pelannut koko uransa Ruotsissa kahta Espoon kautta lukuun ottamatta. Monien joukkueiden kapteenistoissa ollut sentteri tunnetaan erinomaisena aloittajana ja pelintekijänä sekä tasaisena suorittajana. Hänellä on palkintokaapissaan kaksi Ruotsin Elitserienin mestaruutta Djurgårdens IF:n paidassa ja kaksi hopeaa Linköpings HC:ssa.

Arttu Luttinen, Mika Partanen ja Iiro Pakarinen

HIFK:n omat kasvatit Arttu Luttinen ja Mika Partanen tekevät paluun seuraan kahden vuoden tauon jälkeen. 29-vuotias Luttinen haisteli kahden vuoden ajan finaalitunnelmia, ensin Espoon Bluesissa, josta sai tuliaisina hopeamitalin HIFK:n voitettua Suomen mestaruuden ja vuotta myöhemmin tulos oli sama Lahden Pelicansissa.

Porvoolaislähtöinen Mika Partanen, 19, siirtyi HIFK:hon C-juniorina. Hän on voittanut seurassa yhden C-junioreiden Suomen mestaruuden, kaksi B-junioreiden mestaruutta ja A-nuorten SM-hopeaa. Partanen teki kesällä 2010 HIFK:n kanssa 2+1-vuotisen sopimuksen, mutta siirtyi kahdeksi vuodeksi Kanadaan Ontario Hockey League-juniorisarjaan Mississauga St. Michael's Majorsin joukkueeseen.

Elokuussa 21 vuotta täyttävä Iiro Pakarinen on ollut vakiopelaaja nuorten maajoukkueissa. Kovaa taklaava Suonenjoella syntynyt ja myöhemmin kuopiolaistunut on pelannut kolmen liigakauden aikana 139 runkosarjan ottelua ja 26 pudotuspeliä.

Sopimustilanne (3.5.)

Roope Talaja, Ville Varakas, Iiro Pakarinen ja Mika Partanen esiteltiin kauden päätösristeilyllä. (© Copyright HIFK Fan Club. Kuvien käyttö ilman lupaa ehdottomasti kielletty.)

(4024)

Jääpallo

HIFK - LRK Tornio

16.12.2017 klo 15:00
Brahen kenttä

Naisten käsipallo

BK-46 - HIFK

16.12.2017 klo 16:00
SISU Arena, Raasepori

Salibandy

Jokerit - HIFK

16.12.2017 klo 18:30
Campo Center, kenttä 4, Vantaa

Jääkiekko

JYP - HIFK

29.12.2017 klo 14:00
» Lisätiedot
Joulukuu 2017
Ma Ti Ke To Pe La Su
1 2 3
4 5 6 7 8 9 10
11 12 13 14 15 16 17
18 19 20 21 22 23 24
25 26 27 28 29 30 31
Copyright © hifkfans.com - Logot Copyright © HIFK - Valokuvat Copyright © Marko Hannula, Samuli Seila & HIFK Fan Club Ulkoasu & Tekninen toteutus: Samuli Seila & HIFK Fan Club - Tuotanto: HIFK Fan Club