HIFK tiedotti uudesta jäähallista - HIFK Fan Club

HIFK tiedotti uudesta jäähallista

13.11.2012 14:14

Oy HIFK-Hockey Ab tiedotti tänään käynnistävänsä uuden työnimellä Helsinki Garden kulkevan monitoimiareenan rakennushankkeen. Areena rakennetaan Töölön Kisahallin nykyisen parkkialueelle Mäntymäen kentälle Helsinginkadun pohjoispuolelle noin kilometrin lähemmäksi Helsingin keskustaa, kuin Nordiksen perinteinen Jäähalli. Areena valmistunee vuonna 2016.

Hallin kapasiteetiksi tulisi jääkiekko-otteluissa noin 11000 katsojaa ja sen alle rakennetaan noin 1500-paikkainen parkkihalli. Kompleksiin on suunnitteilla myös kylpylähotelli, konferenssikeskus, ravintoloita, päivittäistavarakauppoja ja asuntoja. Hallin alkuinvestointi on viisi miljoonaa ja kustannusarvio on noin 350-400 miljoonaa euroa, joka rahoitetaan kokonaan yksityisellä rahalla.

Jäähalli rakentuu kokonaisuudessaan maan alle ja uutena konseptina areenan katsomot rakennetaan yhtenäisesti katon reunasta alas kaukaloon saakka. Aiemmissa suurareenoissa aitiot on rakennettu katsomon keskitasoon erottaen yläkerroksen kauemmaksi kentästä, mutta Helsinki Gardenin aitiot sijaitsevat hallin ylimmässä osassa, eivätkä riko katsomoa eri osiin. Helsinki Gardenin aulatilat suunnitellaan monikäyttöisiksi, esimerkiksi hallin ravintolat olisivat käytettävissä päivittäin matseista riippumatta.

HIFK Fan Clubin jäsenet Patrik ja Nora kommentoivat hallia.www.hifk.fi)

Copyright © Oy HIFK-Hockey Ab. Kuvien käyttö ilman lupaa ehdottomasti kielletty.

(3520)

Jääkiekko

RoPS - HIFK

08.07.2017 klo 17:00
Rovaniemen keskuskenttä

Jalkapallo

IFK Mariehamn - HIFK

22.07.2017 klo 05:00
» Lisätiedot
Kesäkuu 2017
Ma Ti Ke To Pe La Su
1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30
Copyright © hifkfans.com - Logot Copyright © HIFK - Valokuvat Copyright © Marko Hannula, Samuli Seila & HIFK Fan Club Ulkoasu & Tekninen toteutus: Samuli Seila & HIFK Fan Club - Tuotanto: HIFK Fan Club