Matti Kuparinen HIFK:hon - HIFK Fan Club

Matti Kuparinen HIFK:hon

22.07.2013 14:08

HIFK tiedotti tehneensä 1+1-vuotisen sopimuksen Matti Kuparisen kanssa. Lokakuussa 29 vuotta täyttävä Ässä-kasvatti pelasi viime kaudella SM-liigaa kuopiolaisessa KalPassa, jossa teki kahdeksassa ottelussa pisteet 2+5=7 ja KHL:ää Avangard Omskissa, jossa 30 ottelussa syntyi pisteet 3+5=8.

Oikealta laukova keskushyökkääjä pelasi koko uransa kasvattajaseurassaan Porin Ässissä, kunnes siirtyi keväällä 2011 Kuopion KalPaan. Kuparinen oli porilaisten kapteenistossa vuodesta 2006, ensin varakapteenina ja neljä seuraavaa kautta kapteenina. Siirryttyään Kuopioon hän voitti joukkueensa syöttöpörssin ja oli kokonaispisteissä toinen Sakari Salmisen ja Tuomas Kiiskisen jaettua pistepörssin voiton tasapisteillä. Hyökkääjä jatkoi jo marraskuussa sopimustaan vuoteen 2015 saakka, mutta siirtyi vajaata vuotta myöhemmin itään Avangard Omskin KHL-joukkkueeseen kaksivuotisella sopimuksella. Ensimmäinen kausi ei kuitenkaan sujunut odotusten mukaisesti ja sopimus purettiin.

Kuparinen on pelannut SM-liigassa 427 runkosarjaottelua pisteillä 53+138=191. 41 pudotuspelissä hän on viimeistellyt pisteet 7+13=20.

(2629)

Jääkiekko

Brynäs IF (SWE) - HIFK

25.08.2017 klo 19:00
Gavlerinken Arena, Gävle (SWE)

Jalkapallo

Ilves - HIFK

26.08.2017 klo 14:00
» Lisätiedot
Elokuu 2017
Ma Ti Ke To Pe La Su
1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31
Copyright © hifkfans.com - Logot Copyright © HIFK - Valokuvat Copyright © Marko Hannula, Samuli Seila & HIFK Fan Club Ulkoasu & Tekninen toteutus: Samuli Seila & HIFK Fan Club - Tuotanto: HIFK Fan Club