Jasse Ikonen HIFK:hon pitkällä sopimuksella - HIFK Fan Club

Jasse Ikonen HIFK:hon pitkällä sopimuksella

28.11.2013 14:25

HIFK tiedotti tänään tehneensä vuoteen 2016 kestävän sopimuksen Jasse Ikosen kanssa. 23-vuotias kuopiolaiskeskushyökkääjä on pelannut tällä kaudella KalPassa 20 ottelua pisteillä 2+3=5. Nuorisomaajoukkueissakin esiintynyt Ikonen on pelannut Liigassa 147 runkosarjaottelua ja 13 pudotuspeliä.

– Joukkueen rakentaminen on ympärivuotista työtä. Meidän sentteriosastollamme on ollut vajausta erityisesti sen jälkeen, kun Matti Kuparinen loukkaantui ja tarve tuli akuutiksi, kun Niko Piiparinen loukkaantui tiistaina. Halusimme ensisijaisesti pelaajan, joka pelaa meillä pidempään kuin vain tämän kauden loppuun. Nyt sellainen pelaaja löytyi ja olen erittäin iloinen, että Ikonen siirtyy IFK:hon, sanoo HIFK:n urheilujohtaja Tom Nybondas seuran uutiskirjeessä.

– HIFK oli meihin pelaajasta yhteydessä, keskustelimme asiasta pelaajan ja agentin kanssa ja pääsimme kaikkia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun. Toivotamme Jasselle menestystä uusiin haasteisiin, kertoo urheilutoimenjohtaja Kimmo Kapanen KalPan verkkosivuilla.

Copyright © Samuli Seila. Kuvien käyttö ilman lupaa ehdottomasti kielletty.

(2160)

Jääkiekko

HIFK - KalPa

13.12.2017 klo 18:30
Helsingin Jäähalli

Jääpallo

Veiterä - HIFK

13.12.2017 klo 18:30
Kisapuisto, Lappeenranta

Jääkiekko

JYP - HIFK

29.12.2017 klo 14:00
» Lisätiedot
Joulukuu 2017
Ma Ti Ke To Pe La Su
1 2 3
4 5 6 7 8 9 10
11 12 13 14 15 16 17
18 19 20 21 22 23 24
25 26 27 28 29 30 31
Copyright © hifkfans.com - Logot Copyright © HIFK - Valokuvat Copyright © Marko Hannula, Samuli Seila & HIFK Fan Club Ulkoasu & Tekninen toteutus: Samuli Seila & HIFK Fan Club - Tuotanto: HIFK Fan Club