B-junioreille Suomen mestaruus, C-junioreille pronssit - HIFK Fan Club

B-junioreille Suomen mestaruus, C-junioreille pronssit

21.03.2009 19:24

HIFK:n B-juniorit voittivat tänään seuran neljännen Suomen mestaruuden. Finaalivastustaja HPK kaatui kolmannessa finaalissa maalein 4-0.

HIFK:lle ei kauden aikana juuri löytynyt haastajaa. Joukkue jäi runkosarjassa pisteittä vain kahdesti ja pudotuspeleissä tuli yksi tappio, kun Oulun Kärpät vei välierissä kotiottelun nimiinsä. Runkosarjan ylivoimaisella 15 pisteen erolla voittanut HIFK sai puolivälierissä vastaansa runkosarjan kahdeksanneksi sijoittuneen Tampereen Tapparan, joka lähetettiin kesälomalle maalein 7-2 ja 1-2. Välierissä vastaan asettunut Oulun Kärpät oli jo hieman vaikeampi vastus ja joukkueet pelasivat kaikki kolme ottelua. HIFK avasi sarjan kotivoitolla maalein 4-3 mutta oululaiset tasoittivat sarjan Raksilassa 4-2 –voitolla. HIFK jatkoi kuitenkin finaaliin voitettuaan kotiyleisön edessä maalein 5-3.

HPK pääsi finaaliin puhtaalla pelillä mutta HIFK:ta vastaan ei enää löytynyt keinoja. HIFK voitti ensimmäisen loppuottelun maalein 2-0 ja murskasi toisessa ottelussa Kerhon Rinkelimäellä lukemin 1-9. Mestaruus ratkesi täydessä LG Gardenissa tuloksella 4-0.

HIFK:n C-juniorit saivat pronssimitalit voitettuaan Oulun Kärpät pronssiottelussa 3-2. HIFK voitti B-junioreiden tavoin runkosarjansa ja sai puolivälierissä vastaansa Tampereen Ilveksen. HIFK selvitti puolivälierät maalein 4-3 ja 0-4 mutta välierissä Turun Palloseura oli vahvempi. Turkulaiset hakivat Pirkkolasta jatkoaikavoiton 1-2 ja voittivat myös kotonaan maalein 4-1.

HIFK Fan Club onnittelee!

Kuvia viimeisestä finaalista


(4480)

Miesten käsipallo

HIFK - Dicken

15.12.2017 klo 19:00
Urheilutalo

Jääkiekko

JYP - HIFK

29.12.2017 klo 14:00
» Lisätiedot
Joulukuu 2017
Ma Ti Ke To Pe La Su
1 2 3
4 5 6 7 8 9 10
11 12 13 14 15 16 17
18 19 20 21 22 23 24
25 26 27 28 29 30 31
Copyright © hifkfans.com - Logot Copyright © HIFK - Valokuvat Copyright © Marko Hannula, Samuli Seila & HIFK Fan Club Ulkoasu & Tekninen toteutus: Samuli Seila & HIFK Fan Club - Tuotanto: HIFK Fan Club